turvahuonefi
Patterit kotivara

Poikkeustilan varavirta

Yhteiskunta jossa elämme nojaa sähkön tasaiseen virtaamiseen sähkölinjoista. Pikainen vilkaisu ympärillesi vahvistaa tämän. Tietokoneet, matkapuhelimet ja televisiot käyttävät sähköä. Maailmamme olisi myös varsin pimeä paikka iltaisin ilman sähkövalaisimia. Olemme yhdistettynä toisiimme nopeilla tietoverkkoyhteyksillä jotka käyttävät sähköä. Nykyisin otammekin sähkön tuomat edut ja mukavuudet itsestäänselvyytenä jonka tärkeyden huomaamme vasta kun kodin pistorasiasta ei tulekaan virtaa.

Virtakatkojen syitä voi olla monia. Kyseessä saattaa olla vain palanut sulake asunnossasi jolloin myös vika on varsin lyhytkestoinen. Sähkönjakelu saattaa myös keskeytyä esimerkiksi vikaantuneiden komponenttien tai napakan myrskyn ansiosta. Nykyaikana on syytä huomata että sähkökatko esimerkiksi kyberiskun seurauksena ei ole enää tieteiskirjallisuutta vaan huomioon otettava vaihtoehto.

Akut ja paristot

Hyvälle valikoimalle paristoja ja ladattavia akkuja on aina tarvetta. Tarvitset paristoja päivittäin esimerkiksi kaukosäätimissä, leluissa, taskulampuissa ja peliohjaimissa. Paristoista on myös hyötyä poikkeustilanteissa jolloin paristojen ja akkujen tarve voi olla suurempi pidempään jatkuvassa sähkökatkossa jolloin saatat tarvita vaihtoparistoja taskulamppuihin, radioon ja muihin pienlaitteisiin. Tarvittavien paristojen tarve riippuu suuresti omista tarpeistasi mutta ainakin seuraavat standardiparistot ovat usein tarpeellisia:

AA / AAA paristot ovat usein monikäyttöisimpiä paristoja niiden useiden käyttökohteiden vuoksi. Useat radiot, valaisimet, kamerat ja muut paristolla toimivat sähkölaitteet käyttävät juuri näitä paristoja.
C/D Paristot ovat harvemmin käytössä ja niitä saatetaan käyttää esimerkiksi tehokkaammissa valaisimissa tai isokokoisissa radioissa. Tarkista ennen kyseisten paristojen varastointia todellinen
käyttötarpeesi näille. Markkinoilla on myös adapterikoteloita joilla voit muuntaa AA/AAA -paristot C/D -paristoiksi. 
Niin kutsuttuja nappiparistoja (esim CR2032 tai CR2025) tuskin tarvitsee säilyttää poikkeustilanteita ajatellen mutta mikäli sinulla on näille tarvetta huomioi myös nämä paristokoot suunnitelmassasi.

Paristot pitävät viileästä ja auringonvalolta suojatusta säilytystilasta. Paristot menettävät pikkuhiljaa varaustaan joten niissä on järkevää noudattaa FIFO (First In First Out) kierrätystapaa jolloin käytät vanhimmat paristot varastostasi ensin. On varsin ikävää huomata että paristosi ovat tyhjentyneet varastointiaikana silloin kun niitä tarvitset.

Ladattavat akut

Akkutekniikka on ottanut suuria askeleita viime vuosina ja nykyisin on saatavilla halpoja ja tehokkaita akkuja monessa eri kokoluokassa joilla voit osittain korvata kertakäyttöiset paristot. Kuten paristot, myös ladattavat akut menettävät tehoaan ajan saatossa ja käytettäessä. Tarvitset siis akkulaturin jolla voit ladata akkuja. Markkinoilla on älykkäitä akkulatureita jotka tarkkailevat latauksen aikana akkujen jännitettä ja lataavat akut parhaalla mahdollisella tavalla. Näin saat akkusi kestämään mahdollisimman pitkään. Varastoi akkuja kuten paristoja, pimeässä ja viileässä. Et tarvitse varastojen kierrätyssuunitelmaa kuten paristoille mutta on hyvä merkitä kalenteriin säännöllisin väliajoin akkujen lataustuokio jolloin lataat varastossasi olevat akut täyteen. Ja tietenkin, mikäli käytät akun loppuun, lataat sen täyteen ja palautat varastoon.

Varavirtalähteet

Varavirtalähde eli Powerbank on painonsa arvoinen kultaa silloin kun tarvitset lisävirtaa puhelimeesi poikkeustilanteessa. Uudelleenladattavia powerbankeja myydään tänä päivänä hyvin laajasti ja sopivan powerbankin löytäminen on helppoa. Powerbankien tehot ilmoitetaan milliampeereitunteina (mAh). Pienet, noin 2000mAh powerbankit voivat antaa muutamaksi tunniksi lisävirtaa kun taas isommat, esimerkiksi 25 000 mAh laitteet voivat sallia laitteen lataamisen täyteen useampaan kertaan ja useamman laitteen lataamisen samaan aikaan. Kuten ladattavissa akuissa, huolehdi powerbankisi säännöllisestä lataamisesta jotta se on käyttövalmis silloin kun tarvitset sitä. Tarkista myös että sinulta löytyy sopivat latauspiuhat laitteidesi lataamiseen powerbankilla.

Akkupankki

Yksi näppärä tapa saada varavirtaa on erillinen akkupankki. Toisin kuin esim. Powerbankit joista saa ladattua pari kertaa, akkupankki tarjoaa sinulle runsaasti virtaa.

akkupankki kotivara
Akkupankin voi rakentaa myös itse

Akkupankin voi rakentaa joko itse tai ostaa valmiina. Itse rakennettu akkupankki vaatii hieman vaivannäköä. Joudut valitsemaan sopivan akun, hankkimaan akkulaturin ja myös suunnittelemaan tarvikkeet joita käytät virransaantiin. Riippuen akkumallista joudut myös huomioimaan riskin akun sisältämästä rikkihaposta. Akun käyttäminen on sinun vastuullasi ja esimerkiksi oikusulun aiheuttaminen kytkemällä laitteet väärin voi aiheuttaa isojakin tuhoja.

Mikäli akkujen virittely ei tunnu luontevalta voit ostaa akkupankin valmiina tuotteena. Nämä ovat yleensä hieman kalliimpia (satoja euroja) mutta hyvänä puolena on käytön helppous. Voit kytkeä laitteen suoraan pistokkeesta verkkovirtaan latautumaan. Kaupalliset akkupankit ovat myös suljettu koteloon josta löytyy usein lähdöt esimerkiksi USB-laitteiden lataamiseen sekä pistorasioita sähkölaitteiden käyttöä varten.

Aggregaatit

Polttoainekäyttöiset aggregaatit voivat toimia ylimääräisinä virran antajina poikkeustilanteessa. Periaatteessa aggregaatin käyttö on helppoa: käynnistä aggregaatti jolloin saat aggregaatin kyljessä olevasta pistorasiasta virtaa sen käydessä. Aggregaateissa on kuitenkin omat huolensa:
Aggregaatteja varten on säilytettävä polttoainetta, ne ovat meluisia ja niiden käytössä täytyy ottaa huomioon paloturvallisuus ja aggregaatin käynnistä vapautuvat pakokaasut. Aggregaatteja täytyy myös huoltaa säännöllisesti niiden toiminnan varmistamiseksi. Aggregaatteja saa monessa eri hintaluokassa ja halvimmat voivat lähteä jo parilla-kolmella sadalla eurolla. Aggregaattia valittaessa on tärkeää miettiä mikä aggregaatin käyttötarkoitus on. Varsinkin halvempien aggregaattien tuottaman virran laatu voi pahimmillaan rikkoa herkimmät sähkölaitteet joten mikäli aggregaaatti katsotaan tarpeelliseksi voi olla tarpeen katsoa korkemman hintaluokan digitaaliaggregaattia joka soveltuu myös herkemmille sähkölaitteille.

Auto, siirrettävä virta-asema

Mikäli omistat auton, sinulla on myös siirrettävä virta-asema. Lähes kaikissa autoissa on 12v liitin (ns. tupakansytytinliitin) joista voit ladata näppärästi puhelimia ja muita pienlaitteita autolaturin avulla. Huomioi kuitenkin että et voi ladata liittimen kautta mitä tahansa vaan se on tarkoitettu lähinnä pienien, vähävirtaisten laitteiden lataamiseen. Auton välityksellä sinun on kuitenkin mahdollista ladata pienlaitteita pitkänkin sähkökatkon aikana. Muista tosin käynnistää auto välillä jotta et tyhjennä auton akkua liian alhaiselle tasolle.


Varaudu tarpeen mukaan

Kuten moni muukin osa-alue varautumisessa, myös varavirta kannattaa suunnitella yksilöllisiä tarpeita ajatellen. Mikäli asut kaupungissa kerrostalossa, esimerkiksi aggregaatin hankinta kannattaa harkita tarkkaan sen vaikeiden käyttöolosuhteiden vuoksi. Jos taas asut puolestaan maalla omakotitalossa, on aggregaatin hankinta mielenkiintoinen vaihtoehto. 

Pienilläkin hankinnoilla selviät useimmista hankaluuksista. Jos sinulla on tarvittava määrä varaparistoja kaapissasi sekä powerbank jolla voit ladata mobiililaitteesi, olet jo varsin hyvin varautunut pienempiin katkoihin. Mutta mikäli haluat miettiä varautumistasi myös pidemmälle ja olla valmis myös pidempikestoisiin poikkeustilanteisiin, aggregaatti ja erillinen akkupankki voivat olla hyvinkin ostoslistallasi. 

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp