turvahuonefi
kotivara 72 tuntia

72 tuntia osa 2 - Ruoka

Riittävällä määrällä elintarvikkeita on suuri merkitys 72 tunnin varautumissuunitelmassa. Poikkeustilanne voi olla jo valmiiksi hyvin haastava muilta osin ja nälkäisenä olo ei ainakaan paranna kokemusta. Tarvitsemme ravintoa joka päivä toimiaksemme tehokkaasti, tästä syystä toimivan ruokahuollon varmistaminen on varautumisen tärkeimpiä toimia.

Mutta mistä lähteä liikkeelle? Koska jokaisen perhekunnan ruokailutottomukset ovat erilaiset, myös tarpeet poikkeavat toisistaan eikä valmista ostoslistaa voi antaa joka sopii kaikille. Jokainen siis joutuu itse päättämään ruokakaappinsa täytteet. 

Ainakin seuraavat asiat kannattaa miettiä liittyen kotivaran ruokatäydennyksiin:
1. Kuinka useaa henkilöä kotivaran pitäisi tukea (muista myös lemmikit)?
2. Mitä erityisvaatimuksia perheen ruokavaliossa on (allergiat, erikoisruokavaliot, pienten lasten tarpeet yms.)
3. Kuinka paljon ruokaa voidaan mielekkäästi varastoida kotivaraan?
4. Kuinka ruoka voidaan valmistaa poikkeustilanteessa?

On myös tärkeää keskittyä varastoimaan ruokaa jota oikeasti käytetään perheessä. On houkuttelevaa ostaa hyllyyn kasa sekalaisia säilykkeitä mutta mikäli varastoa ei käytetä ja kierrätetä arjessa, ruokatarvikkeiden kohtalona on jäädä hyllyyn pölyttymään. Kun varastoimme tarvikkeita joita oikeasti käytämme, ruokavarastot uudistuvat kuin itsestään ja kotivara tukee myös päivittäistä arkea. Joten muista sääntö:

Syö mitä varastoit – varastoi mitä syöt

Jos perheen ruokatottumukset eivät ole selvillä, tarvittaessa voit pitää ruokapäiväkirjaa siitä mitä kotitaloutenne ruoanlaitossa käytetään. Tällöin saat realistisen käsityksen mitä kannattaa ostaa kaappeihin. Ruokapäiväkirja voi olla vihko tai laskentataulukko tietokoneella, tärkeää on että listaan merkitään kaikki ruoka-aineet joita kotona käytetään. Hetken kuluttua sinulle muodostuu selkeä käsitys siitä mitkä ruoka-aineet kuluvat perheessänne parhaiten.

72h ruoka kotivara

Ostoksilla

Perheen tarpeet kartoitettu ja hankittavat elintarvikkeet päätetty? Hyvä! Nyt pääsemme kartuttamaan ruokavarastoa. 

Ruokavarastoa rakennettaessa on hyvä ottaa huomioon elintarvikkeiden säilyvyys ja niiden helppo valmistettavuus. Muutamia esimerkkejä pitkään säilyvistä elintarvikkeista:

Valkoinen riisi voi säilyä vuosia, varsinkin säilytettäessä ilmatiivissä säiliössä ja viileässä. On hyvä huomata että ruskea riisi ei säily yhtä hyvin. Tämä johtuu ruskean riisin sisältämästä öljystä joka on poistettu valkoisessa riisissä.

Kuivatut pavut ovat hyvä proteiinilisä kotivarassa ja ne säilyvät vuosia käyttökelpoisina. Riisi ja pavut ovatkin hyvä yhdistelmä kotivarassa koska niitä yhdistämällä on helppo tehdä yksinkertaista ja maistuvaa ruokaa mikäli kotivarasta löytyy myös maustevalikoima. Kuivatut pavut eivät ole suoraan käyttökelpoisia vaan ne täytyy ensin liottaa ja keittää, tämä on tärkeää ottaa huomioon varautumissuunnitelmassa.

Suolaa käytetään ruokien säilyvyyden pidentämiseen joten on vain luonnollista että suola itsessään on lähes ikuinen tuote. Muista pitää suola kosteudelta ja valolta suojattuna.

Valkoinen sokeri on oikein säilytettynä ruokatarvike joka kestää varastossasi lähes loputtomiin. Sokeri saattaa kovettua mikäli se pääsee imemään kosteutta. Tällöin sokeri itsessään on edelleen syötävää mutta mikäli arvostat hampaitasi voit yrittää pehmentää sokeria esimerkiksi lämmittämällä sitä ennen käyttöä.  

Hunaja on yksi varmasti yksi kuuluisimpia esimerkkejä pitkään kestävistä ruoista. Hunajan antibakteeriset ominaisuudet pitävät hunajan todella pitkään syömäkelpoisena mikäli sitä säilyttää suljetussa purkissa valolta ja kosteudelta suojattuna. Hunaja saattaa kiteytyä mutta hunajan saa takaisin juoksevaksi esimerkiksi lämmittämässä sitä vesihauteessa.

Kuivapasta kestää vuosien ajan säilytystä. Pastaa löytyy kauppojen valikoimista useissa eri muodoissa mutta varastointimielessä kaikkein tilatehokkain ratkaisu on luultavasti spaghetti joka pakkautuu tiiviisti. Vaikka varmasti tämä onkin ilmiselvää niin sanottakoon että tuorepasta ei tietenkään kuulu pitkään säilyviin tuotteisiin! 

Säilykkeet kestävät hyvin pitkään oikein säilytettynä ja niiden avulla voidaan rakentaa monipuolisia ja maistuvia aterioita. Muista hankkia myös tölkinavaaja kotivaraasi!

Perunamuusijauhe mahtuu pieneen tilaan. Useimmat perunamuusijauheet ovat annospusseina ja ne ovat hyvin helppoja valmistaa pelkästään lisäämällä kiehautettua vettä.

Kuivanuudelit ovat useimmiten yksittäispakattuja annoksia. Kuivanuudeleita on helppo pinota esimerkiksi ruokakaapin nurkkaan, niissä myös tulee usein maustepussi mukana joten maistuva ateria on helppo saada vain lisäämällä kuuma vesi.

kotivara001
 Voit rakentaa toimivan kotivaran nopeasti ja pienillä kustannuksilla

Hyvin varusteltu jääkaappi ja pakastin ovat mainio apu kotivarassa. Jääkaapissa säilytettävät tuoretuotteet kuten maitotuotteet, tuoreateriat, mehut ja vihannekset tarjoavat tuoreita elintarvikkeita poikkeustilanteessa. Pakastimen avulla voit myös merkittävästi parantaa kotivarasi antimia. Pakastimessa voit säilyttää esimerkiksi lihaa, pakasteruokia tai edellisten kesien marjasatoa. Mikäli pakastimessa riittää tilaa voit myös säilyttää jäätä pakastimessa jota voit hyödyntää elintarvikkeiden kylmänä pitämiseen esimerkiksi sähkökatkon aikana.

Pakastimen ja jääkaapin ongelmana on niiden virrantarve. Mikäli poikkeustilanteeseen liittyy sähkökatko, kylmätuotteiden säilyvyys täytyy ottaa huomioon. Älä turhaan availe jääkaapin ja pakastimen ovia. Mikäli sinulla on jäätä tai kylmäpusseja pakkasessa, voit siirtää niitä jääkaappiin pitääksesi jääkaapin viileänä. Vaihtoehtoisesti voit siirtää tuotteita kylmälaukkuun pienen jäämäärän kanssa jolloin elintarvikkeet pysyvät laukussa kylmänä. Mikäli poikkeustilanne tapahtuu talvella, voit myös siirtää elintarvikkeita ulos mikäli pakkasta on riittävästi. Jos taloudestasi löytyy aggregaatti voit antaa aggregaatilla virtaa kylmälaitteille säännöllisin väliajoin. 

Mikäli ruokia uhkaa lämpeneminen, voit kypsentää ne jolloin saat hieman lisää säilyvyyttä. Kerran sulaneita pakasteita ei saa pakastaa uudelleen vaan ne tulee kypsentää ja syödä mahdollisimman nopeasti.

Jatkettu kotivara

Okei, kotivarasi on kunnossa kuivatarvikkeiden osalta ja pakastin sekä jääkaappi on ladattu täyteen. NYT voit siirtyä jatkettuun kotivaraan mikäli siltä tuntuu! Jatkettu kotivara on erikoisvalmistettuja (lue, kalliita) elintarvikkeita joilla on pitkä säilyvyys. Näitä ovat niin kutsutut MRE (Meal, Ready to Eat) ruokia jotka ovat valmistettu siten että ne ovat helposti käytettävissä ja jotka kestävät todella, todella pitkään paketeissaan. Toinen teollisuudenala ovat pakastekuivatut ruoat joita löytyy usean valmistajan toimesta (esimerkiksi Mountain House on yksi tunnetuimpia valmistajia). Voit ostaa ruokia erikokoisissa pusseissa ja säilöissä joista löydät esimerkiksi currykanaa, pasta-annoksia tai nuudeleita. Yhteistä näille ruoille on todella pitkä, jopa kymmenien vuosien luvattu säilyvyysaika.

Voit rakentaa jatketun kotivaran mikäli haluat laajentaa olemassa olevaa ruokavarastoasi kyseiseen suuntaan. Jatkettu kotivara on varmasti kallein osa-alue ruoan varastoinnissa jonka hinnalla saat moninkertaisen määrän tavallista ruokaa kaupasta. Siksi onkin tärkeää punnita jatketun kotivaran hyödyt ja haitat ennen kuin ruokavarastoa alkaa täydentämään kalliilla erikoiselintarvikkeilla.

Muut ruokalähteet

Ruokahuollossa ei kannata myöskään unohtaa luonnon antimia. Mikäli sinulla on oma piha, voit hyödyntää sitä istuttamalla hyötykasveja pihallesi. Vaikka Suomen kesä onkin lyhyt, voit saada pihaltasi hyvän sadon. Vihannekset kuten perunat, porkkanat ja kesäkurpitsa ovat helppoja kasvatettavia. Pihapuutarhan pitäminen vaatii aikaa, vaivannäköä ja sopivat tilat mutta mikäli sinulla löytyy aikaa ja mahdollisuus, oma takapihan puutarha voi kesäaikaan tuoda mukavasti antimia jotka auttavat kotivarassa.

Luonnosta voi myös saada antimia keräämällä marjoja ja sieniä, metsästämällä ja kalastamalla joilla voit rakentaa kotivaraasi antimia etukäteen.
 

Kotivaran kierrättäminen

Ruokavarastoa rakennettaessa on tärkeää ottaa huomioon myös sen kierrättäminen. Elintarvikkeilla on säilyvyysaikansa joten niitä täytyy kierrättää säännöllisesti jotta kotivara säilyisi tuoreena. Elintarvikkeiden kierrätyksessä noudatetaan ns. FIFO (First-in First-Out) tekniikkaa joka tarkoittaa että vanhimmat elintarvikkeet käytetään ensin. 

FIFOn totetuttaminen on helppo järjestestää esimerkiksi ruokakaapissa siten että ensin vanhenevat elintarvikkeet ovat rivin ensimmäisenä valmiina kulutukseen ja tuoreimmat takana. Kun käytät kotivarasta elintarvikkeita, ostat seuraavalla kauppareissulla uuden tilalle ja asetat sen hyllyssä taaimmaiseksi jolloin elintarvikkeiden kierrätys tapahtuu helposti ja huomaamatta.  

Ota huomioon myös säilytysolosuhteet. Mikäli säilytät ruokia suorassa auringonpaisteessa, suuresti vaihtelevissa lämpötiloissa tai kosteissa olosuhteissa, voit olla vakuuttunut että ruoat pilaantuvat ennätysvauhtia. Kaikkein parhaan lopputuloksen saat jos saat varattua arvokkaalle ruokavarastollesi sen arvoisen tilan. Ruokatarvikkeet säilyvät parhaiten kun ne ovat tasaisessa lämpötilassa (mieluusti viileässä), auringonvalolta ja kosteudelta suojattuna. On myös suositeltavaa tarkistaa silloin tällöin että ruokavarastoon ei ole päässyt esimerkiksi pesiytymään ylimääräisiä vieraita. On ikävää huomata tarpeen hetkellä että sokeripussi on täynnä ötököitä tai hiiret ovat pitäneet juhlat riisipussissa.

Ruoan valmistaminen

Huolella säilytetystä ruoasta ei ole hyötyä ilman mahdollisuutta kuumentaa ruokia ja valmistaa aterioita. Kuivaa makaronia on ikävä syödä, mieti siis etukäteen kuinka voit valmistaa ruokaa poikkeustilanteessa. Mikäli poikkeustilanteeseen sisältyy esimerkiksi sähkökatko, voit unohtaa sähkölieden käytön katkon aikana.

Saatat olla kuitenkin paremmin varautunut tilanteeseen kuin arvaatkaan.

Monesta kodista löytyvä kaasugrilli soveltuu muuhunkin kuin makkaran paistamiseen. Voit tehdä kaasugrillissä monenlaisia ruokia. Mikäli sinulla on grillaukseen sopivia astioita (esim. valurauta-astiat), voit käyttää niitä grillissä. Voit myös kääriä ruokaa folioon ja kuumentaa sen kaasugrillissä. Monessa grillissä on myös erillinen keittotaso jota voit käyttää keittämistarpeisiin.

Markkinoilla on myös useita kaasukeittimiä joista voi valita mieleisensä. Pienimmät keittimet ovat useille tuttuja retkikeittimiä jotka toimivat erillisellä kaasupatruunalla. Isompiin tarpeisiin löytyy myös pöytämallisia keittimiä. Pienemmät näistä keittimistä toimivat erikseen ostettavilla kaasupatruunoilla, isommat keittimet toimivat samalla nestekaasusäiliöllä kuin kaasugrillitkin.

72h kotivara kaasukeitin
Kaasukeittimiä saa monessa eri koossa

Älä myöskään unohda myöskään hiiligrillejä tai pihagrillejä jotka ovat oivallisia apuja ruoan valmistamisessa!

Sisätiloissa voit hyödyntää puukiukaan tai takan tulipesää ruoan kuumentamiseen tai keittämiseen. Tulipesän hiilloksella on helppo kuumentaa ruokaa tulenkestävissä astioissa ja foliossa. Ota kuitenkin huomioon mahdollisesti rasvan aiheuttama tulipaloriski. Jotkut takkavalmistajat jopa myyvät takkaan sopivia ruoanvalmistussarjoja. 

 

 
Sarjan seuraavassa osassa tutustumme veden säilyttämiseen kotivarassa. Lue myös sarjan ensimmäinen osa tästä!

 

Kotivara 2
Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp