turvahuonefi
talviauto

Auton talvivarustelu

Lunta. Jäätä. Vettä. Loskaa. Jäätyvää loskaa.

Suomalainen talviautoilija on varsinainen muuttuvien keliolosuhteiden moniottelija joka joutuu luovimaan muuttuvien kelien tuulilasiin heittämissä haasteissa jotka jopa saattavat vaihdella saman päivän aikana. Ja vaikka jokainen meistä on huippuautoilija, joskus sää vain saattaa ottaa erävoiton kuskista. Lumipenkka saattaa tulla yllättävän nopeasti vastaan, auto jäädä jumiin hankeen tai auto suistua tieltä. Varsinkin ulkomailla on myös tapahtunut tilanteita joissa matkustajat ovat jääneet autojensa vangeiksi lumimyrskyn yllättäessä tien päällä. Tästä syystä on aiheellista myös paneutua auton talvivarustukseen!

Auton varustelu talvea varten on syytä tehdä jo hyvissä ajoin ennen talven koitoksia. Ohessa muutama näppärä varuste joita voit tarvita tien päällä (osa näistä on toki hyvä pitää myös kesäajossa mukana!)

  1.  Pieni lumilapio. Tiellä ei tarvitse olla kummoista lumiestettä jonka yli ei voi ajaa autolla ilman vaurioita. Autoilijoille löytyy hyvin pieniä, jopa taitettavia lumilapioita joilla on huomattavasti mukavampi kauhoa lumet pois tieltä kuin käsin.
  2. Soraa, hiekkaa yms. pidon antajaa. Niille jäisille kohdille joihin auto jää auttamatta sutimaan, pieni annos hiekkaa tai soraa renkaan alle antaa kummasti pitoa. Sinun ei tarvitse kantaa jättimäistä säkkiä pidon antajaa mukanasi vaan pienikin pussillinen auttaa jo kummasti.
  3. Hinausköysi. Joskus käy vain niin että auto tupsahtaa esimerkiksi lumisella tiellä penkkaan eikä lähde sieltä kuin pienellä avustuksella. Opettele etukäteen hinausköyden oikeaoppinen käyttö ja missä autosi hinauskohdat sijaitsevat!
  4. Rengasrikon varalle on myös hyvä varautua. Vanhemmissa autoissa löytyy yleensä vararengas (koska olet muuten tarkistanut vararenkaan paineet?) mutta varsinkin uudemmat autot voivat olla varustettuja renkaantäyttövaahdolla ja minikompressorilla. Varmista kuinka renkaanvaihto onnistuu autossasi ja tarkista että autossasi on tunkki ja rengasavain.
  5. Pakkanen koettelee auton akkua ja kirpeänä pakkasaamuna iäkäs akku saattaa päästää vain hennon inahduksen. Starttikaapelit ovat yksi tapa saada auto henkiin, tämä tosin tarvitsee toisen auton antamaan apuvirtaa. Ensiapua voi antaa myös apukäynnistimellä joka on kannettava akkupaketti jonka voi kytkeä autoon antamaan apuvirtaa. Myös apuvirran antamisessa on syytä tarkistaa ohjeet jo etukäteen kuinka apuvirtaa voi antaa. Varsinkin apukäynnistimissä tulee yleensä ohjekirja mukana jossa opastetaan käynnistimen oikeaoppiseen käyttöön. Uusissa autoissa on myös suositeltavaa tarkistaa auton käyttöoppaasta ohjeet apuvirran antamisesta kyseiseen malliin. Väärin annettu apuvirta voi tehdä lisätuhoja ja muhkean korjaamolaskun!
  6. Iglulla ei ole mukava ajaa, pidä siis autossasi aina lumiharjaa ja jääraappaa. Ajaminen on mukavaa ja turvallisuus paranee huomattavasti!
  7. Muutamat oheistarvikkeet ovat myös tarpeellisia aina autoillessa. Näihin kuuluu ainakin huomioliivit, työhanskat, pieni työkalusarja, varoituskolmio sekä taskulamppu. Ensiapulaukku tulisi olla myös aina autossa mukana ja sen sisältö säännöllisesti tarkistettuna. Autossa on myös suositeltavaa pitää puhelimeesi sopivaa laturia, puhelimien akuilla on outo tapa olla tyhjänä aina kun niillä pitäisi soittaa apua.

 

Jumissa

Mitä sitten tehdä jos jäät jumiin autollasi etkä saa autoa liikkumaan? Poistu autosta mikäli tiedät varmasti kykeneväsi liikkumaan läheiseen suojaan ja sääolosuhteet sallivat. Mikäli olet jumittunut syrjäiselle tielle kirpeänä pakkasiltana kaukana asutuksesta, on parempi pysyä auton suojissa. Hälytä apua ja odota autossa. Mikäli autosi toimii muuten normaalisti voit pitää autoa säännöllisin väliajoin päällä ja lämmittää auton hyttiä. Ota huomioon auton pakokaasut ja tarkista että pakoputki ei peity lumeen. Pue lämpimästi kerroksittain päälle ja odota avun saamista. Mikäli sääolosuhteet ovat haastavat (esimerkiksi lumimyrsky), voit mahdollisuuksien mukaan sitoa esimerkiksi auton antenniin kangaspalan helpottamaan auton sijaintia penkassa.

Jos lähdet talvella varsinkin pidemmälle matkalle, muista aina varata lämmintä vaatetta mukaasi! Kaikkein parhaiten varusteet kulkevat mukana mikäli sinulla on takakontissa erikseen kassi johon olet pakannut esimerkiksi vanhaksi käyneet pipon, hanskat, talvikengät ja muuta lämmintä kerrastoa tarvetta varten. Samaan kassiin voit lisätä myös esimerkiksi lämpimän viltin mikäli joudut viettämään autossa pidempään etkä voi pitää autoa käynnissä. Auto kylmenee yllättävän nopeasti jos et voi pitää lämmitintä päällä. Myös pieni matkaeväs ja vesipullo on hyvä pitää mukana erikoistilanteita ajatellen.

Ennakoi ajosi

Lopuksi, kuten monessa muussakin asiassa myös talviautoilussa ennakointi on valttia. Voit säästyä monelta ongelmalta huoltamalla autosi. Kun autossasi on luotettavat talvirenkaat, toimiva akku ja autosi on huollettu säännöllisesti säästyt monilta ongelmilta. Varaa myös matkaasi reilusti ylimääräistä aikaa jotta voit ajaa rauhallisesti ja keliin sopivalla varovaisuudella. Mutta ikinä ei voi tietää mitä seuraavan mutkan takana odottaa, pidä siis autosi varustettuna yllätysten varalle.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Telegram
WhatsApp